7 syytä, miksi unelmasi eivät toteudu

Listasin 7 syytä, miksi unelmasi eivät toteudu. Tällä listauksella haluan motivoida ja kannustaa sinua korjaamaan nuo kohtien asiat, jotta pääsisit tavoitteeseesi.

Ajattelet, että hetki ei ole oikea

Toki voi olla tilanteita, joissa jonkun asian tavoitteleminen voi tuntua väärälle, mutta et voi tietää tuleeko sellaista ”täydellistä hetkeä” koskaan. Sitä oikeaa tilannetta ei siis kannata jäädä odottelemaan. Jos vaikkapa alan vaihto tai maratonin juokseminen on unelmasi, aloita tekemällä jotain unelmasi eteen jo tänään. Lähde siis lenkille tai ala katselemaan unelma-alasi koulutusmahdollisuuksia.

Unelmasi ei ole mielestäsi realistinen

”If your dreams don’t scare you, they aren’t big enough”

Jos pystyt kuitenkin näkemään itsesi toteuttamassa tätä epärealistiselta tuntuvaa unelmaa, se on – usko pois– mahdollista. Rakastan unelmoida ja kirjoitan itse omat villeimmätkin haaveet ylös puhelimen muistioon, sillä haluan tulevaisuudessa, jos ja kun nämä unelmat toteutuvat muistaa sen, kuinka epärealistisena niitä joskus pidin.

Et uskalla tehdä tarvittavaa elämänmuutosta

Joskus omia unelmiaan varten voi joutua esimerkiksi luopumaan jostain ja menemään oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Se kuuluu asiaan, sillä mikään mahtava juttu ei tapahdu ilman uhrauksia ja kovaa työntekoa. Jos tiedät mitä haluat, ole valmis ottamaan riskejä haluamasi asian takia.

Et koe olevasi tarpeeksi hyvä

Sinun ei tarvitse olla paras menestyäksesi asiassa, jota haluat tehdä. Sinulla täytyy olla uskallusta mennä unelmaasi kohti ja oppia samalla matkan varrella. On hyvä tiedostaa omat heikkoutensa, jotta niitä voi kehittää, mutta asioita ei kannata jättää tekemättä, koska et koe vielä olevasi tarpeeksi hyvä.

Käytät aikaa vääriin asioihin

Jos tiedät mitä haluat, mitä vielä odottelet! Lopeta sellaisten asioiden tekeminen, jotka eivät kehitä sinua haluamaasi suuntaan. Ei myöskään kannata kuluttaa aikaa tehden esimerkiksi töitä pelkän rahan takia. Vaikka tulotasosi laskisi, olet taatusti onnellisempi seuratessasi omaa tietäsi kohti unelmaasi ja tekemällä asioita, joista nautit. Aina keksii tekosyitä olla tekemättä jotain, mutta lopeta selittely ja uskalla yrittää!

Pelkäät epäonnistuvasi

Kaikista pahimpana omien unelmiesi tiellä olet sinä itse. Pelkäät, ettet onnistu ja joudut palaamaan takaisin lähtötilanteeseen. Mitä sitten, vaikka et onnistuisi? Lupaan sinulle, että et koskaan palaa takaisin lähtöpisteeseen, vaikka epäonnistuisit ensimmäisellä yrityksellä. Silloin vasta tiedät haluatko oikeasti jatkaa yrittämistä. Joka tapauksessa aina kannattaa yrittää, vaikka aina on mahdollisuus epäonnistumiseen.

Epäonnistuit jo kerran (tai 10 kertaa) & päätät luovuttaa

Olisi niin helppo jäädä epäonnistumisen jälkeen maahan makaamaan ja sääliä itseään, mutta jos todella tahdot saavuttaa unelmasi, et tee tätä. Epäonnistumisen jälkeen alkaa uuden strategian suunnittelu kohti tavoitetta. Nyt olet oppinut, mitä ei kannata tehdä, joten hyödynnä se tieto ja testaa jotain muuta konstia. Tämä pätee kaikkeen!

Previous
Previous

Erottuva CV - Näillä ohjeilla työhaastatteluun!

Next
Next

Parhaat asiat tapahtuvat mukavuusalueen ulkopuolella