Parhaat asiat tapahtuvat mukavuusalueen ulkopuolella

Sanotaan, että muutos ei tapahdu mukavuusalueella. Tällä viikolla olen jälleen päässyt todistamaan, kuinka parhaat asiat todellakin tapahtuvat oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Olisi vain niin helppo jäädä aina niihin omiin tuttuihin ympyröihin ja arkirutiineihin. Sanoa suoraan “ei” kaikille uusille mahdollisuuksille, jotka tuntuvat liian jännittäviltä, pelottavilta tai vaikeilta. Olen melkein viikottain itse tilanteissa, joihin ihmettelen päätyneeni ja toivon niiden olevan mahdollisimman pian ohi. Kuitenkin olen päässyt joka kerta toteamaan, että kaikesta ensinnäkin selviää ja lisäksi ne parhaimmat jutut tapahtuvat juurikin siellä oman mukavuusalueen ulkopuolella.

Itse olen ihminen, joka innostuu kaikesta ja suostun liikoja miettimättä moniin juttuihin mukaan. Esimerkiksi olin viime syksynä lupautunut puhumaan messuilla sosiaalisesta mediasta ja olin siitä varsin innoissani koko ajan. Loppumetreillä vasta tajusin, mitä tulen pian tekemään: puhumaan suuren ihmisjoukon edessä, enkä edes tiedä, onko puheeni kenenkään mielestä mielenkiintoinen! Silloin aloin miettimään, miksi meninkään suostumaan tähän!? Tilanne jännitti minua niin paljon, eikä se tuntunut hyvältä.

Olen kuitenkin nyt jo huomannut, että aina, kun päädyn ”miksi olen lupautunut tähän”-fiilikseen, niin lopulta tiedän tasan tarkkaan, miksi niin tein. Näistä tilanteista ne parhaat asiat syntyy! Esimerkiksi nuo mainitsemani messut menivät lopulta todella hyvin. Sain paljon hyvää palautetta omasta osiostani sekä rutkasti lisää itsevarmuutta.

Välillä on hyvä olla Yes Man. 

Koko tämä minun yrittäjäksi lähteminen oli iso harppaus minulle ja arvatkaa vaan, oonko jännittänyt ja miettinyt, että tuleeko tästä edes mitään. Tällä viikolla sain vihdoin pyörät pyörimään ja uskon tämän kevään tuovan loistavia uusia mahdollisuuksia, joihin aion sanoa ”kyllä”. Välillä on hyvä olla Yes Man. 

Previous
Previous

7 syytä, miksi unelmasi eivät toteudu

Next
Next

10 tapaa olla itsevarmempi