Lyttäätkö vahingossa muiden itsetuntoa?

Lyttäätkö vahingossa muiden itsetuntoa tavalla, jota et ole tietoisesti edes kohdistanut muihin. Itse en ollut aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi, että arvostelemalla itseäni voisin samalla tehdä toisen olon epävarmaksi.

Luin viime vuonna kirjoituksen siitä, kuinka erityisesti nuorten naisten epävarmuudet eivät johdu niinkään median luomista vartalokuvista tai muista vastaavista esimerkeistä. Syy epävarmuuksiin piilee pikemminkin siinä, kuinka nainen on nähnyt hänen ympärillään olevien läheisten puhuvan itsestään negatiiviseen sävyyn. Se voi nimittäin herättää kuulijassakin ajatuksia, että onkohan esimerkiksi oma ihoni nyt huonossa kunnossa, kun toinen asiasta mainitsee.

Tämän luettuani päätin jättää omat ulkonäkövalittelut ja huonojen puolteni esille tuomisen kokonaan pois. Koska jos nyt ihan rehellisesti mietitään, niin mitä kukaan näistä tiedoista hyötyy? Samalla olen itsekin muuttunut itsevarmemmaksi, sillä ulkonäkökeskeiset ajatukset ovat jääneet vähemmälle tottakai omastakin mielestä. Olen tällainen kuin olen ja olen itseeni tyytyväinen näin.

Mielestäni on hienoa katsoa ihmistä, joka kantaa itsensä itsevarmuudella epätäydellisyyksineen, eikä häpeile itseään millään tapaa. Me kaikki olemme kauniita ja tiedäthän itsekin, kuinka hankalaa on kuunnella ystävän valittelua, kun et itse edes ollut tullut ajatelleeksi ystävän valittamaa asiaa.

Keskitytään siis positiiviseen! Kehutaan itseämme ja toisiamme, eikä mietitä omia epävarmuuksia ääneen. Silloin ne vähitellen häviävät myöskin omasta mielestä, eivätkä pahimmassa tapauksessa aiheuta toisille turhaa epävarmuutta.

Previous
Previous

Miksi verkostoituminen on tärkeää?

Next
Next

Miten valmistautua työhaastatteluun?