Uranainen - inspiroidu näistä!

Päätin alkuvuodesta, kuinka tulen viemään yritykseni tänä vuonna uudelle tasolle. Tämän vuoden 2019 kuluessa ja uuden kivan työpaikan löydyttyä ajatus oman yrityksen kehittämisestä jäi, vaikka takaraivossa ajatus on koko ajan hautunut. Nyt olen viime aikoina inspiroitunut niin monista asioista ja kokonaan uusi yritysidea on alkanut kirkastumaan mielessäni. Kirjoitin alkuviikosta virheistä, joita olen tämän nykyisen (ensimmäisen) yritykseni kanssa tehnyt, ja tarkoitus onkin seuraavan kohdalla tehdä asiat paljon paremmin.

Tähän postaukseen listasin eri lähteitä, joista itse olen saanut hurjasti inspiraatiota viime aikoina työelämään ja yrittäjyyteen liittyen. 

URANAINEN – INSPIROIDU NÄISTÄ VIDEOISTA:

Erin May Henry – The real life of a female entrepreneur

Olen seurannut tätä austraalialaista naista jo ennen nykyistä suosiota ja menestystä. Hän on muutamassa vuodessa rakentanut toimivan digitaalisen bisneksen ja on jo menossa kohti miljoonan liikevaihtoa. Erin on opettanut videoillaan paljon konkreettisia asioita liittyen digibisnekseen ja kuinka omalla mielentilalla on merkitystä menestyksen tavoittelussa ja saavuttamisessa.

Shameless Maya

Minun vanha suosikkini YouTubesta! Erityisesti vähän vanhemmat videot liittyen Mayan elämään luovan alan yrittäjänä ovat tosi mielenkiintoisia. Maya on opettanut olemaan häpeilemättömästi oma itsensä ja tuomaan sitä omaa juttua esiin – Be shameless.

Jenn Im

Jenniä olen seurannut myös jo useita vuosia ja hän on kasvanut inspiroivaksi yritysjohtajaksi viimeisten vuosien aikana. Motivaatiota tarjoaa erityisesti tämä seuraava video, jonka olen itse katsonut jo pariinkin otteeseen:

INSPIROIDU NÄISTÄ PODCASTEISTA:

Tuplashotti

”Yrittäjyys- ja perhe-podcast. Rehellistä puhetta yrittäjyydestä ja äitiydestä. Juontajina toimivat mm. Salatut elämästä-sarjasta tuttu näyttelijä ja yrittäjä Mia Ehrnooth, sekä yrittäjä ja malli Maria Friström.”

Leadcast – Inspiroivia uratarinoita

”Kaipaatko motivaatiota tai inspiraatiota omalle urallesi? Haluatko kuulla kiinnostavia uratarinoita ja erilaisia näkökulmia menestyneiltä johtajilta? Jos vastauksesi on kyllä, Leadcast – Inspiroivia uratarinoita on sinua varten. Tässä podcastissa kokeneet juristit, Maria Wasastjerna ja Essi Weseri, menevät pintaa syvemmälle ja keskustelevat vaikuttavien yritysjohtajien ja ammattilaisten kanssa uran kohokohdista ja pohjanoteerauksista, hyvistä ja huonoista neuvoista ja kaikesta siitä, mitä johtajuus tarkoittaa ja edellyttää. Rehellisesti ja kaunistelematta.”

Anni Vallius – Boss Lady Podcast

”Joka torstai Boss Lady Podcastissaajankohtaiset tunnetut vieraat kertovat Anni Valliukselle oman tarinansa siitä, mitä tie menestykseen on vaatinut.”

Lue myös: Parhaat podcastit #Careergirl

INSPIROIDU NÄISTÄ LUKEMALLA:

Tiia Konttinen – Blogivalmentajan blogi

Kaikenlaisia vinkkejä digiyrittäjyyteen sekä ammattimaiseen bloggaamiseen liittyen. Tiia on tehnyt ihailtavaa työtä ja kertoo rehellisesti blogissaan muun muassa, kuinka hän tienaa blogilla yli 100 000 € vuodessa.

Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan

Mark Mansonin nurinkurinen opas hyvään elämään. Itse kuuntelin tämän äänikirjana ja koin monia ahaa-elämyksiä kirjan parissa.

Mimmit sijoittaa

Tämä blogi tuo sijoittamista aiheena helpommin lähestyttäväksi myös meille, joille se on vielä melko uusi juttu. Tästä blogista löytyy lisäksi hyviä säästövinkkejä ja rahapuhetta!

Tästä saat varmasti aimo annoksen inspiraatiota tähän päivään! Jaa omat inspiraation lähteesi kommenteissa!

Previous
Previous

Career girl talk: Roosa Rahkonen

Next
Next

Näissä asioissa epäonnistuin aluksi yrittäjänä