Näin aloitat podcastin 0€ budjetilla

Podcastin aloittaminen helposti ja halvalla on mahdollista ja näiden ohjeiden avulla voit aloittaa nauhoittamisen vaikka jo tänään!

Sytyin itse podcast-trendiin vasta hieman jälkijunassa, mutta silti tuntuu kuin podcastien suosio olisi koko ajan vain nosteessa. Audion kuluttaminen liikenteessä on niin paljon helpompaa kuin esimerkiksi blogiartikkelin, että se mahdollistaa podcastien kuuntelun myös silloin kuin tekisi jotain aivan muuta samaan aikaan.

Olin itse pohtinut jo jonkin aikaa podcastin aloittamista, mutta pidin sitä sen verran työläänä, että en vaivautunut ottamaan asiasta enempää selvää. Halusin heti tehdä laadukkaan kaikkien saatavilla olevan podcastin ja kuvittelin, ettei aikani mitenkään riittäisi sellaisen tuottamiseen. Päätin kuitenkin aloittaa uuden vuoden starttaamalla vihdoin oman podcastin ja tein päätöksen ilman, että olin liikaa ottanut selvää, miten se käytännössä tapahtuisi. Tammikuussa ideoin ja sovin jo vieraiden kanssa äänitysajankohdista ja helmikuun alussa laitoin podin ulos!

Kuuntele Career Girl Podcastia!

Podcastin aloittaminen 0 € budjetilla

Jos haluat testata olisiko podcastin tekeminen sinun juttusi, mutta et vielä halua satsata rahaa uuteen harrastukseesi, voit aloittaa podcastin 0 € budjetilla. Voit saada näin vielä ihan hyvänkin podcastin, erityisesti jos asiasi on niin mielenkiintoista, että kuuntelijaa ei haittaa hiukan kehnompi äänenlaatu.

Äänitys: Käytä nauhoitukseen puhelintasi tai lainaa jonkun muun studiota. Career Girl Podcastin ensimmäinen jaksoon nauhoitettu pelkästään älypuhelimen sanelinta käyttäen. Introt ja outrot on äänitetty taas blogiportaalini Indieplacen podcast-studiossa, joka on vapaa kaikille portaalin sosiaalisen median vaikuttajille. Äänitin suurimman osan podcastin vierasjaksoista studiolla.

Editointi: Helppo ilmainen editointiohjelma on Audacity, jonka voi ladata netistä ilmaiseksi ja opetella käyttämään esimerkiksi YouTubesta löytyvien tutorialien avulla.

Julkaisu: Podcastin voi julkaista ilmaiseksi esimerkiksi Soundcloudissa, mutta itse koin helpoimmaksi podcastpalvelu Anchorin. Sinne voit tehdä oman tunnuksen ja jopa editoida koko podcastin siellä. Kun lataat podcastin Anchoriin, se jakaa automaattisesti jakson lukuisiin eri kanaviin, kuten esimerkiksi Spotifyhin ja Apple-podcasteihin.

Podcastin aloittaminen 50 € budjetilla

Jo pienellä budjetilla voit saada huomattavan eron podcastin laatuun. Käytä ylläolevia ilmaisia palveluita, mutta n. 50 - 100 € voit käyttää esimerkiksi intron musiikin oikeuksien ostamiseen tai pienen mikrofonin hankkimiseen.

Musiikki introon: Itse käytin musiikkia tältä artistilta, jonka yhteen kappaleeseen ostin oikeudet vajaalla 100 eurolla. Oikeudet ostamalla tuin artistia ja saan käyttää musiikkia podcastissa vapaasti jokaisessa jaksossa ilman erillisiä mainintoja. Ilmaista "no copyright" musiikkia löytyy kuitenkin esimerkiksi täältä. Muista ilmaista musiikkia käyttäessäsi selvittää aina, kuinka tekijä tulee mainita jaksojen kuvauksissa.

Mikrofoni älypuhelimelle: Käytin tätä50 € mikrofoniaCareer Girl Podcastin 4. jaksossa. Ostin mikin alun perin verkkovalmennuksenvideomateriaalien kuvaamista ajatellen, mutta hyödynsin sitä myös podcast-nauhoituksissa tuon kerran.

Podcastin aloittaminen 200 € budjetilla

Jos olet päättänyt, että haluat tehdä podcastista alusta asti ammattimaisen ja panostaa äänenlaatuun, paras sijoitus on hankkia ammattimainen mikrofoni nauhoituksia varten. Mikkejä löytyy sieltä 50 eurosta yli pariin sataan euroon. Oma valintani oli tämä mikrofoni, johon päädyin myyjän suosituksesta ja aloitan tuolla äänitykset Career Girl Podcastin toiselle tuotantokaudelle.

Jos sinulta löytyy rahaa, mutta ei aikaa, ja haluaisit ulkoistaa podcastin editoinnin, voin lämpimästi suositella Somekioskin palveluita! Heiltä voit pyytää tarjouksen kokonaisuudesta esimerkiksi kymmenelle jaksolle, jotka voit käydä äänittämässä heidän studiossaan ja saat valmiin podcastin ja halutessasi myös valmiit Instagram Story - pätkät mainostusta varten itsellesi toimitettuna. Itse aion ehdottomasti hyödyntää tätä Career Girl Podcastin osalta jatkossa.

Previous
Previous

Saavuta tavoitteesi nopeammin

Next
Next

Voimmeko saada perheen ja menestyvän työuran?