Mitä tekee tuotevastaaja?

Tuotevastaava Heidi E.

Tuotevastaava Heidi E.

Kaikki lähti luomiväripaletin ostosta ensimmäisellä kunnon palkalla ja hurahdin totaalisesti kauneudenhoitoalaan yli 7 vuotta sitten. Tiedostin, ettei luonteeni ja persoonani sovi kosmetologin työhön, joten hain estenomiksi AMKiin. Yli 200 hakijan joukusta meitä aloitti 20 ja minä olin yksi heistä.

Opiskelumme panottuivat suuresti projektitöihin, josta olenkin saanut hyvät avut aikataulutukseen ja vastuun kantoon. Opintojeni jälkeen en kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen osaamiseni tasoon, joten hankin markkinoinnillista ja graafisen suunnittelun osaamista markkinointiviestinnän ammattitutkinnon muodossa.

Nyt työskentelen tuotevastaavana kosmetiikan maahantuontiyrityksessä. Tuotevastaava tittelinä ei kerro juuri mitään siitä mitä teen, mutta kun yhdistää ammattinimikkeet AD, somevastaava, tiedottaja, kouluttaja ja tapahtumavastaava, saa jo paljon kattavamman käsityksen työstäni. Monikaan ei tiedä, mitä tuotevastaava tekee, mutta silti työni voisi pilkkoa ainakin viidelle eri oman alan osaajalle.

Millainen on tavallinen työpäiväni?

Voi, kun olisikin tavallinen työpäivä. Työpäivää rytmittää tauot, mutta muuten jokainen päivä on erilainen. Olen aina ensimmäisenä toimistolla, koska haluan rauhassa käydä läpi päivän to do -listan ja alkaa hommiin. Kuitenkin tiettyjä yhtäläisyyksiä viikkoihin mahtuu. Hallinoin kolmea eri sometiliä, joita päivitän 2-3 kertaa viikossa. Kerran viikossa lähtee kirjoittamani uutiskirje, jonka sisältö vaihtelee kampanjoista koulutuskutsuihin. Kuun viimeisellä viikolla huolehdin, että seuraavan kuun markkinointimateriaalit (mainokset, bannerit, postaukset) ovat valmiita. Pari kertaa kuussa pidän webinaareja, jotka vaativat sekä materiaalin valmistelua että jälkimarkkinointia. 2-3 viikon välein pidän myös yhteyttä mediaan ajankohtaisten juttujen tiimoilta. Joka toinen kuukausi ison siivun ajastani vie asiakaslehtemme, johon kirjoitan tekstit, toteutan layoutin ja taitan fyysiseksi lehdeksi. Eli yksikään päivä ei ole samanlainen, mutta kuukausitasolla näkee "tavallisuutta".

Parasta?

Pienet onnistumiset, kuten tekemäni mainos lehdessä tai toimittaja on valinnut meidän edustaman sarjan tuotteen juttuunsa. Toinen on se, kun saa opettaa muita itseään kiinnostavasta aiheesta. Omia lemppareitani ovat luonnonkosmetiikka, hapot ja valon vaikutukset.

Haastavinta?

Haastavinta on ajanhallinta. Olen hyvä aikatauluttamaan projektini, mutta minun on vaikea hyväksyä sitä, jos itsestäni riippumattomista syistä esimerkiksi deadline venyy.

Previous
Previous

Erityisopettajan arkea

Next
Next

Career girl talk: Anni Vallius