5 vinkkiä verkostoitumiseen introvertille

Verkostoituminen on tärkeää niin yrittäjille kuin kaikille muillekin työelämässä oleville. Olin eilen yrittäjäkollegani Emmi Lehtomaan uuden yrityksen lanseeraustilaisuudessa, jossa oli jälleen hyvä tilaisuus verkostoitua oman alani ihmisiin. Siitä inspiroituneena halusin jakaa vinkit myös sinulle, jolle sosiaaliset tilanteet saattavat aiheuttaa jopa pakokauhua.

Me olemme itseasiassa Emminkin kanssa ihan ensimmäisen kerran tavanneet jossain hyvinvointitilaisuudessa 2017 talvella ja myöhemmin samana vuonna tutustuimme vieläkin paremmin, kun Emmi luotsasi Fitnessmalli-kisaa ollessani siinä finaalissa. Sen jälkeen olemme tehneet yhteistyötä somen ja kuvailuiden merkeissä.

Oon hyvin ulospäinsuuntautunut, enkä kutsuisi itseäni tästä syystä introvertiksi, mutta nautin kyllä ihan tosi paljon omasta ajasta ja yksin työskentelemisestä, enkä koe tarvitsevani sosiaalista kanssakäymistä jatkuvasti. Uusissa tilanteissa ei tarvitse edes olla introvertti jännittääkseen uusiin ihmisiin tutustumista ja yleistä minglailua täysin tuntemattomien seurassa. Oon itse tällainen jännittäjä, mutta saanut niin paljon hyvää monista tapahtumista, joihin olen jännityksestä huolimatta yksin mennyt, joten nämä ohjeet ovat aivan omakohtaisiin kokemuksiini perustuvia.

5 VINKKIÄ VERKOSTOITUMISEEN INTROVERTILLE

Tiedä kuka olet!

Mieti omaa henkilöbrändiäsi ja sitä, mitä haluat tuoda esille itsestäsi jo etukäteen. Verkostoitumiseen liittyy vahvasti se, että tulet esittelemään itseäsi tuntemattomille ihmisille ja he ovat kiinnostuneita siitä, mitä sinä teet ja kuka olet. Tätä ei välttämättä tule ajatelleeksi yleensä sen kummemmin, mutta tosipaikan tullen et halua jäädä miettimään, että kuinkahan minä itseäni kuvailisin. Tämä helpottaa myös yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytämistä vastapuolen kanssa.

Et ole ainoa, joka on uudessa tilanteessa yksin!

Oli tapahtuma mikä tahansa, et mitä luultavimmin ole ainoa, joka on lähtenyt yksin liikenteeseen. Helpompaa on mennä tekemään tuttavuutta yhden uuden ihmisen kanssa kuin koittaa liittyä isompaan porukkaan. Valitse aluksi siis vaikka vain yksi henkilö, jonka kanssa pääset verkostoitumaan.

Muista hymyillä!

Kaikista tärkeintä uudessa tilanteessa on olla iloinen ja hyvällä mielellä. Hymyilevää ihmistä on paljon helpompi lähestyä kuin tympääntyneen näköistä ihmistä. 

Pysy kartalla!

Tilaisuuden luonteesta riippumatta sinun kannattaaa ottaa selvää jo etukäteen, millainen tilaisuus on kyseessä ja keitä muut osallistujat ovat. Jos siis saat kutsujalta lisätietoa, niin paneudu siihen ja mahdollisesti myös googlaile muiden nimiä. Itseäni ainakin auttaa, kun olen hyvin valmistautunut ja tilanteen tasalla.

Hyödynnä some!

Nykyään on niin helppo verkostoitua ilman, että edes astuu kotioven ulkopuolelle – sosiaalisessa mediassa! Hyödynnä sitä ja laita rohkeasti viestiä ja kommentteja kiinnostaville tyypeille. Somessakin pystyy luomaan aitoja suhteita ja se on mielestäni paras paikka kasvattaa verkostoja, sillä siellä konkreettisesti näet ne omin silmin.

Previous
Previous

Näissä asioissa epäonnistuin aluksi yrittäjänä

Next
Next

“Kiltin tytön” aikakausi on ohi